6.11.2017

Ressuween

Perinteinen Ressuween tapahtui jälleen perjantaina 27.10.2017. Liikuntasaliin johtavalla käytävällä oli  kauhukäytävä, jonka vierailijat saivat kokea karmeita kauhun hetkiä. Uskaliaimmat pääsivät pelaamaan Slenderiä slenderinluolaksi nimettyn paikkaan joka oli kauhukäytävään yhdistettynä. Koulun käytävät täyttyivät mitä oudoimmilla olioilla, jotka tavoittelivat legendaarisen pukukisan voittoa. Kaikista osallistujista otettiin kuva, ja heistä voittaja on jo päätetty. Karmeimmat onnittelut Punahilkka ja iso paha susi eli Salla Seiriö ja Vilma Tiainen 17 IBA!
 Punahilkka on jäänyt suden kynsiin.
Käytävillä seikkailivat myös Lumikki ja kuusi kääpiötä.
HAAMU HERBERT pelotteli ihmisiä kauhukäytävällä. BOO!!
Pojilla hienot asut.

29.10.2017

Terveysviikko 24.-26.2017

Terveysviikko pärähti käyntiin tiistaina aamujumpalla, jolloin kaikki opiskelijat pääsivät herättämään niin lihaksensa kuin aivonsa toinen toistaan vaativammilla jumppaliikkeillä. Aamulla keskusradiosta kajahti tunnetaidoista kertova kuulutus, ja liikuntasalissa oli opo Susannan vetämä kehomeditaatiotyöpaja. Kehomediaatiossa rentouduttiin sekä keskityttiin kehon toimintaan niin levossa kuin liikkeessäkin. Koko päivän oli myös Ressun Verson järjestämä Smoothie-myynti, josta sai pikkurahalla ekologisia smoothieita sekä kakkoskerrokseen oli pystytetty Mikä ketuttaa -seinä, jonne pääsi purkamaan syksyistä turhautumistaan. Näin terveys edistyi tiistaina.









Keskiviikkoaamuna keskusradiosta kuultiin rentoutumisaiheinen aamunavaus, jossa toteutettiin pienimuotoinen harjoitus rentoutumiseen. Verson smoothiemyynti ilahdutti opiskelijoita poikkeuksellisesti myös keskiviikkona jokaisella välitunnilla leftovers-myynnillään. Yllätyksenä ruokavälitunnilla jaettiin terveysviikon hengessä suklaata kaikille liikennevalopäivään osallistujille.Päivän aikana värillä oli väliä, sillä vietimme liikennevalopäivää. Lyhykäisyydessään siis opiskelijat pukeutuivat sen värin mukaan, joka kuvasti heidän parisuhdestatustaan. Perinteisten punaisen, vihreän ja keltaisen lisäksi muillekkin väreille oli keksitty merkityksiä, ettei vain kukaan pääsisi livahtamaan teeman ohi.

Red says it all



Terveysviikko huipentui torstaina perinteiseen kortsujuoksuun, jossa niin akateemiset ja hillityt ressut käärittiin elmukelmuun, ja he kirmasivat liikuntasalin päästä päähän kondomeja himoiten ja kuljettaen. Teemaan oltiin virittäydytty jo aamun seksiaiheisessa kuulutuksessa ja ruokavälitunnilla jaossa oli vähän kotiin vietävää; kondomeja. Mikä ketuttaa -seinä tuhottiin iltapäivällä, ja ressujen ketutukset toivottavasti siinä samalla. 



Ressut suuren kansallisen urheilu- ja viihdetapahtuman äärellä






























Palautetta tapahtuman onnistumisesta voi laittaa anonyymisti tämän linkin kautta!




Kiitos kaikille Terveysviikkoon osallistuneille! <3

27.8.2017

Miten / miksi OPKH?

Hei rakas opiskelijakunta!

Hallituksemme syyskokous on enää yhden tuskallisen viikon päässä, joten enää ei tarvitse kauaa odottaa. Tässä postauksessa haluamme hieman valaista hakuprosessia ja kertoa, miksi Ressun opiskelijakunnan hallitukseen kannattaa hakea.

Miten voin hakea hallitukseen?

OPKH:n jäsenet valitaan äänestämällä syyskokouksessa. Itse tuomiohetki on maanantaina 4.9. klo 12.00 koulumme juhlasalissa. Tulkaa ajoissa paikalle jo ruokailutunnin lopussa.. Syyskokous menee oppitunnin päälle, mutta se on täysin hyväksyttävä syy poissaololle. Muistakaa ilmoittaa opettajillenne ajoissa poissaolostanne kohteliaisuuden nimissä.

Kokouksen h-hetki on tietenkin uusien jäsenten ja puheenjohtajiston valinta. Ehdolle saavat astua kaikki Ressun opiskelijat, eikä hakijoiden tarvitse ilmottautua etukäteen. Jos haluat asettua ehdolle, mutta et esimerkiksi sairastumisen takia pääse paikalle, ole yhteyksissä varapuheenjohtajaamme Saara Törmään (yhteystiedot löytyvät täältä blogista).

Hallitukseen valitaan 20 opiskelijaa: puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, 6+1 ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa, 5+1 toisen vuosikurssin opiskelijaa ja 5 abiturienttia. Ykkösistä ja kakkosista valitaan varajäsenet, joiden rooli hallituksessa on lähes sama kuin vakituisilla jäsenillä.

Syyskokouksessa saavat äänestää kaikki paikalla olevat Ressun opiskelijat. Hallitukseen pääsevät ne, jotka saavat eniten ääniä. Hakijoille tiedoksi: itseään saa äänestää ;)

Miksi hakisin hallitukseen?

Ressussa opiskelijakunnan hallitus on aivan toista maata kuin yläasteen oppilaskuntien hallitukset. Meillä tehdään niitä oikeita töitä ja meillä on oikeasti valtaa vaikuttaa asioihin. Suurin osa hallituksen työstä tapahtuu opiskelijakunnan huomaamattomissa. Se, mikä ei aina välttämättä näy ulospäin, on se kuinka hauskaa hallituksella voi keskenään olla. Joka kevät ja syksy joukko hallituslaisia lähtee Lukiolaisten Liiton Water-opiskelijakuntakoulutuustapahtumaan, jossa vietetään viikonloppu yhdessä. OPKH pitää myös erinäisiä ryhmäytymistapahtumia keskenään, ja aikaa muiden hallituslaisten kanssa tulee vietettyä kokouksissa ja tapahtumia järjestäessä paljon.

Ei kuitenkaan hupia ilman työtä. OPKH myös oikeasti tekee hommia, mutta niitä ei välttämättä voi kutsua työksi hauskan ja rennon porukan ansiosta. Make no mistake, OPKH tulee viemään aikaa niin oppitunneilta kuin koulunjälkeisiltäkin tunneilta. Mutta se taika tässä on, että pääsee oppimaan paljon ja kaikkea. Tapahtumien järjestäminen, esiintyminen, organisointi, erilaiset tekniikkatehtävät, virallisemmat sosiaaliset taidot, jalo tuolien kantamisen taito, kondomien heittely ympäri koulua, mm. nämä kaikki tulevat tutuksi ja läpikäytyä hallituslaisena. Opiskelijakunnan hallitus on usein ensimmäinen kosketus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, täältä saa sen kuuluisan tekemisen meinigin päälle.

Joten

jos nyt tuntuu siltä, että OPKH voisi tuntua hyvältä vaihtoehdolta, niin ei muuta kuin rohkeasti ensi maanantaina astumaan ehdolle ja kokeilemaan onneaan vaaleissa. Lycka till jokaiselle hakijalle, syyskokouksessa nähdään!



With <3 
Janina

12.4.2017

Kuvia väistötiloista // Pictures from the temporary building

Osoite / the address: Lehtikuusentie 4
Tämän hetkisen tiedon mukaan siirrymme uusiin tiloihin vuoden vaihteen jälkeen eli heti joululomilta saapuessamme.
Current information tells us that we will be moving to the new school as the year changes. Therefore before Christmas will be the last time we will see our beloved building







9.3.2017

Kevätkokous 2017 / The spring meet 2017

Keväiset huomenet opiskelijakuntamme,
A springlike morning to you dear student body,

Tämän vuoden kevätkokous pidettiin tiistaina 7.3. Osallistujia oli paikalla sankoin joukoin, kiitos siis jokaiselle mukana olleelle.

Petteri <3

Tämän vuoden kevätkokous pidettiin tiistaina 7.3. Osallistujia oli paikalla sankoin joukoin, kiitos siis jokaiselle mukana olleelle. Kokouksessa käytiin läpi kuulumisiamme syksyltä, mm. menneitä tapahtumia sekä kohtalaisen hyvää taloustilannettamme. Show'n kannalta merkittävin oli uusien jäsenten valinta. Syksyn hallituksestamme poistui abiturienteista Patrik Lamberg ja Faisa Kahiye ja toisen vuosikurssin jäsenistä varajäsen Atte Paananen. Kokoonpanoon uusiksi jäseniksi pääsivät tiukan karsinnan jälkeen Sini Ilves, Vincent Zheng sekä Samu Sinisalo. 


The spring meeting of this year was help on the 7th of March. There were loads of participants, so a big thank you goes out to all those who came. In the meet we went through our activity during the fall semester: events we organized, our financial status etc. The most important part about the show was the election of new members. Patrik Lamberg and Faisa Kahiye, both third year students, left the board to focus on their studies, and a second year deputy member, Atte Paananen, left as well. After a tight vote the new elected members are: Sini Ilves, Vincent Zheng and Samu Sinisalo.
Sini, Samu ja Vincent
Uusi hallitus, The new board



Tsemppiä kaikille opiskeluihin! Voikaa hyvin <3
The new board wishes good luck to everyone in their studies! Enjoy the spring! <3

5.3.2017

Miksi OPKH? Why OPKH?

Kevätkokous iskee päälle jo ensi tiistaina 7.3. Siellä käymme läpi syksyn tapahtumia, mutta myös potkimme pois muutamat liiallisesti ikääntyneet jäsenemme. Kevätkokouksessa siis hallitukseen valitaan kolme uutta jäsentä, kaksi ensimmäisen vuoden opiskelijaa ja yksi toisen vuoden opiskelija.

Miksi siis hakea OPKH:n?
Ressussa hallituksemme on todella aktiivinen, ja se on mukana monissa koulun hallinnollisissa elimissä. Meillä on siis oikeasti valtaa. Jos intohimosi on vaikuttaa ja tutustua vaikuttamisen maailmaan, tämä on mahdollisuutesi siihen. Hallituksessa pääset itse kehittämään kouluamme, RESSUA, sellaiseksi kuin siitä visioit. Hallitus kyllä työllistää: Aina venyvät kokoukset, vastuualueet, työryhmät... Mutta voi niitä onnistumisen iloja, kyllä tämä paljon antaa. Antaa kaiken sen henkisen pääoman lisäksi mm. myös hyvää profittia. Työnantajat tykkää.

Hallitustoiminta on hauskaa. Porukka on mitä loistavin. Monet teistä näkevät vain tapahtumissamme huolellisesti hiotun ulkokuoren ja stressaantuneet järjestäjät, mutta kulissien takana sen joulupuun rakentaminen oli dänk (dänk, mutta työmaa). Toimimme tiiminä, ja tässä tiimissä jokainen voi huoletta toimia omana uniikkina hallituslaisenaan.

Kuvahaun tulos haulle uniikki

Nykyinen hallituksemme vastaa kysymykseen näin:
"1. Dänk 2. Profit"
"Sun äänes ainaki kuuluu!"
"Pääset (ehkä) heittää läppää keskusradioon"
"Kehittää tosi paljon erilaisia sosiaalisia taitoja ja antaa tulevaisuutta varten eväitä" (not food sorry, niitä "elämän eväitä")
"Such fam and love. And work. Nice work"

 Jos nyt luettuasi tämän olet vielä kahden vaiheilla, pitäisikö juuri sinun hakea, niin ei voi kuin vain lämpimästi huutaa, että kyllä pitäisi! Asettukaa ehdolle, kokeilkaa mahdollisuuksianne. Tämä on niin paljon enemmän kuin vain opiskelijakunnan hallitus. Much love xoxo Janina

Kuvahaun tulos haulle politiikka meemi
I enjoy this

The spring meet is arriving quickly! On Tuesday the 4th of March we will go through the events of last autumn, and kick out some of our members that are a bit too elderly. At the spring meet the student body will vote for three new members to replace the third years that have left the student board. Two first year students and one second year student will be elected.

So why apply? The student board in Ressu is very active, and it participates in most of the administrative organs in the school. We are not powerless. If you have a passion for influencing the things around you, or if you just want to get started on the road to becoming someone who can influence their surroundings: this is your chance! In the OPKH you can develop our school, you can develop RESSU according to your vision. The board will keep you occupied, make no mistake: meetings that stretch long into afternoons, ambiguous responsibility areas and difficult task groups. However, the feeling of a difficult project brought to its termination is liberating to say the least and extremely exhilarating to be accurate. You can also make some profit out of this! Now you can't embezzle OPKH funds, but this is a valid entry in your CV that your future employers will look at positively.

Working with the board is also fun! The group is amazing, so it's not only the gray and dreary organizational work that we do. At our events most of you only see the meticulously smoothed surface and the stressed out organizers, but behind the scenes it's quite dank. Building the christmas tree was dank. A "worksite" but dank. We work as a team, and in this team everyone can freely be a unique board member!

Our current board answers the question as follows:
"1. Dänk 2. Profit"
"Your voice'll be heard!"
"You will (maybe) get to shoot the bull in the school radio"
"It develops a lot of social skills and gives you tools for the future"
"Such fam and love. And work. Nice work."

If, after reading this, you are still unsure about applying, I can't do anything but warmly yell at you to DO IT. Run for "office" and try your chances for this is so much more than just the student board! Much love xoxo Miko&Janina


Kuvahaun tulos haulle ressun lukio

Kevätkokous 7.3. klo 12.15 alkaen juhlasalissa!
(Olkaa ajoissa paikalla, ja ilmoittakaa kultsit opettajillenne osallistumisestanne kokoukseen, joka on täysin hyväksyttävä syy poissaoloon.)

The 7th of march, 12:15 onwards in juhlasali: the spring meet.
(BE ON TIME and honeybunnies please let your teachers know you're coming to the meeting. It's a perfectly acceptable excuse)

24.12.2016

Joulukalenterin 24. luukku

Ressun OPKH haluaa toivottaa jokaiselle hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta 2017!
Ressu's OPKH wants to wish merry Christmas and joyful New year 2017 to everyone!



Ilmeeni joulukalenterin 2. luukkua tehdessä.
My face while doing the 2nd door of the Christmas calendar.

Ilmeeni nyt viimeisen luukun aikana.
My face now during the last door.

Joulukalenteri ja kiittää ja kuittaa, palataan blogin puolelle ensi vuonna! 
Christmas calendar says thank you and goodbye and we will return to this blog next year!

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/0e/f1/65/0ef16570c2eb7d22b4a3eebad3fcdd2b.gif

Blogitiimi/Blogteam <3